Ylikiltteydestä

/
Share

 
Hyvyys ja ylikiltteys ovat eri asioita. Kiltteys ei aina ole hyväksi, koska omat rajat on tunnettava ja niitä puolustettava, vaikka se ei olisi ”kilttiä”.
 
Väitän, että meistä monet on ”ohjelmoitu” liian kilteiksi. Se johtuu siitä, että lapsena meille opetettiin kiltteyden olevan hyvä asia; kiltteydestä sai kehuja ja sitä palkittiin. Erityiskehut sai tietenkin siitä, kun pisti selvästi toisen hyvinvoinnin omansa eteen. Nyt ei pidä sekoittaa asioita: näin on usein toimittavakin, mutta ylikiltti tekee näin jatkuvasti ja oman hyvinvointinsa liian usein unohtaen.
 
Juha Mannermaa kiteytti runossaan, että ihminen on eteisettömäksi rakennettu talo. Ylikiltti voi huomata äkkiä asuvansa talossa, joka ei ole oma – eteisemättömyyden kautta on vallattu koko talo. Ylikiltteyteen liittyy myös itsekäs puoli: monesti kiltteys ei ole aitoa hyvyyttä, vaan sillä tavoin yrittää voittaa rakkautta, huomiota ja hyväksyntää. Rakkaus ei ole kuitenkaan palkkatyö – jos sitä erehtyy pitämään palkkana, seurauksena saa tehdä orjatyötä.
 
Paradoksaalisesti ylikiltti joutuu monesti huomaamaan, että ihmiset saattavat rangaista ja käyttää hyväksi ei-ansaittua-hyvyyttä eli ylijoustavuutta – näin siksi, koska ihmiset arvostat rajansa tuntevaa henkilöä. Täten järkevä joustavuus, eli vastaantulo, tuo parhaan tuloksen; ylijoustavuus, eli että annat toiselle rutkamäärin ansaitsematonta rakkautta, kääntyy itseä vastaan. ”Se yrittää liikaa”. ”Se yrittää saada epätoivoisesti rakkautta.”
 
Ihmisen on tapana maksimoida tunne kontrollista. Erityisesti muiden vihaa ja paheksuntaa väistellään, koska ylikiltti toivoo harmoniaa ja hyvyyttä ympärilleen. Ylikiltteys on myös eräänlaista kontrollointia – kilttinä voi paremmin arvioida, mitä maailmalta saa takaisin. Sen sijaan isot vaatimukset voivat päättyä suuremmalla varianssilla hyvän ja huonon ääripäiden väliin – ne ovat kontrolloimattomia.
 
Selvien rajojen vahvistaminen on tärkeintä – tällä estät rajaloukkaukset ja hyväksikäytön. Monet meistä on opetettu niin perusteellisesti miellyttämään toisia, että vaatii myös perusteellista prosessia oppia pitämään omat rajansa. Sanomaan EI – siitäkin huolimatta, että jollekin tulee paha mieli. Jälleen asiaa voidaan kääntää itsetutkiskeluun: miksi haluaa muiden pitävän illuusion omasta hyvyydestään?
 
Mikä siis ratkaisuksi?
 
Jos kieltäytyminen tuntuu väärältä, mutta pelkäät katuvasi myöntymistä myöhemmin (“taas kiltteyttäni käytettiin hyväksi”) – pyydä, että saat miettiä hetken pyyntöä. Kieltäytyminen voi olla vaikeaa, joten sen voi aloittaa pitentämällä vastausaikaa.
 
Jos asiaa tutkailee pöydän toiselta puolelta, Henrik Fexeus kirjoittaa kirjassaan ”Valtapeli – vaikuttamisen jalo taito” yhtenä vinkkinä, että pyytää toista tekemään jotain pientä ja sanomaan ”kyllä”, henkilön on sen jälkeen vaikeampaa kieltäytyä muista pyynnöistä. Ylikiltin on oltava tietoinen tästä manipulointitavasta ja huomattava, kun rajaloukkaus tapahtuu ja kieltäydyttävä kohtuuttomasta jatkopyynnöstä.
 
Ylikiltin on myös ymmärrettävä oma vastuunsa. Palvelusten kyselijä ei välttämättä ymmärrä kyselevänsä kohtuuttomia. Palvelusten tekeminen kuuluu kanssakäymiseen ja ongelmaksi se muuttuu vasta muuttuessaan hyväksikäytöksi. Ylikiltin vaarana on alkaa syyttää muita siitä, että joutui hyväksikäytetyksi. Maailman pahuudesta on turha parkua; on opittava itse tunnistamaan ja torjumaan rajaloukkaukset.
 
Aihe on sen verran iso, että saatan (ehkä) kirjoittaa vielä blogin ylikiltin ongelmista parisuhteessa.
 
 

Share
Voit kommentoida artikkelia jättämättä yhteystietojasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.