Yksinäisyydestä osa II

/
Share

 
Tänään vastaan kommenttiin, jonka sain yksinäisyys-blogista sekä paljastan mitä löysin työpäiväkirjastani ja (ensimmäisestä) romaanistani kirjoittaessani hakukenttään sanan: yksinäisyys.
 
Kommentti, jonka sain edellisestä blogista:
 
”Se että olet epävarma itsestäsi, että et aivan osaa antaa kaikkea itsestäsi aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta, sitä yksinäisyyden tunnetta jota tekstin alussa kuvailit. Ja kuten kirjoitat, yksin voi olla pitkiä aikoja ilman että on yksinäinen, mutta yksinäinen voi olla vaikka parhaiden kavereiden seurassa. Viisasten kivi ei siis aivan yksioikoisesti se, että viihdyt yksin, vaan se, että viihdyt omissa nahoissasi, yksin tai seurassa. Ehkä tätä vähän haitkin.”
 
Vs. Juurikin tätä haettiin!
 
”Koen tärkeäksi tähdentää, että mielestäni tuossa ei sitten ole kyse siitä ällöttävästä “et voi rakastaa muita ennen kuin rakastat itseäsi” -hommasta. Tai toki moni varmasti hakee apua yksinäisyyteen milloin minkälaisista suhteista jne (kuten myös kirjoitit) mutta yksinäisillä ihmisillä on myös aitoja hyviä ihmissuhteita jotka ei ole vain tyhjyyden täyttämistä (siitäkin huolimatta ettei täysin ole sinut itsensä kanssa ja kokee sitä ulkopuolisuutta juuri siksi)…”
 
Vs. Tietenkin myös yksinäisyyden pelosta käsin aloitetut pari- ja ystävyyssuhteet voivat muotoutua tärkeiksi ja arvokkaiksi. Ja näin suurin osa kaikenlaisista suhteista alkaa, toisilla hiukkasen selvemmin kuin toisilla. Silti kehtaan edelleenkin välttää, että jos oppii olemaan täysin sinut ensin itsensä kanssa kaikki uudet suhteet ovat valinta, eikä asia johon ajaudutaan. Eli liputan edelleen ällöksi mainitun ”rakasta ensin itseäsi” –filosofian puolesta.
 

Ote romaanistani TIET, JOILTA EI OLE PALUUTA
 
Kahvilan terassien äänekäs puheensorina sekoittui autojen tööttäyksiin. Eilisen provencelainen viini oli vaihtunut aamukahviin, mutta kukaan ei näyttänyt yhtä krapulaiselta kuin he.
 
”Olen kiitollinen, että olet vierelläni. Matkustaminen tekee minut usein yksinäiseksi.”

”Yksinäiseksi?” Susanna ihmetteli. ”Miksi?”

”Meitä on seitsemän miljardia ihmistä.” Daniel totesi jatkaen: ”Mieti kaikkia niitä tuhansia ihmisiä, joita me ollaan jo tavattu tälläkin reissulla… He tulevat, menevät; näet heidät kerran ja sitten et näe heitä enää koskaan. Joka päivä näet taas heitä lisää – kadulla, kaupoissa, busseissa. Satoja, tuhansia, kymmeniä tuhansia ihmisiä. Ihmisiä, jotka eivät tule ikinä olemaan muita kuin ohikävelijöitä elämässäsi.”

”Niinhän se on,” Susanna myönsi, ”mutta miksi juuri tämä huomio tekee sinut yksinäiseksi?”

”En vain näe ainuttakaan syytä, miksi tässä väkitungoksessa juuri minulla olisi mitään väliä.”

”En ymmärrä.” Susanna ihmetteli.

”Meitä on sen verran paljon, että aivan kuin ketään ei koskaan olisi ollutkaan. Kukaan ei ole tärkeä. Sinä olet suurimmalle osalle ihmisiä vain osa kaupunkikuvaa – siinä missä liikennevalo tai tieviitta, et muuta. Ja olemmeko me yhtään sen parempia? Kuljemme tarinoihimme kuulumattomista ihmisistä ohi kuin he olisivat haamuja. Metrot täyttyvät ihmisistä, mutta meidän on vaikeaa nähdä nämä yksilöinä ja ymmärtää, että heilläkin on unelmia, murheita, rakkautta, siinä missä meilläkin.”

 
Vaihtoehdot: kuplan sisällä (paradigmassa) tai kuplan ulkopuolella (yksinäisyydessä)
 
Alkuhuomautus: Koska työpäiväkirja on kirjoitettu itselle älä ihmettele jos menee sakeaksi!
 
Vaatimus kuplan ulkopuolisesta ajattelusta on haasteellinen, koska ”kuplamme” imee meitä sisäänsä ja se on meidän suojamme. Ja vaikka onnistuisimmekin läpäisemään kuplan seuraa ongelma: kuplan ulkopuolella on kylmää ja yksinäistä. Tämä on hinta, mikä vapaudesta tai ”viisaudesta” on maksettava. Tästä seuraa aiheellinen kysymys: onko paradigman rikkomisen aiheuttama yksinäisyys hintansa arvoinen?
 
Siinä missä, poliitikon on reagoitava, taiteilijan tehtävä olisi ennakoida, yllättää ja järkyttää.
 
Tästä seuraa, että suuremmassa – tähtien tasolla – kaavassa asioiden ymmärtäminen eristää – näet asiat tarkemmin kuin muut ja he eivät täten voi ymmärtää näkyäsi. Seurauksena eristät itsesi. ”Sinun todellisuutesi ei vastaa realismia!”
 
“Erakoituminen” johtuu myös siitä, että intohimo ylittää kaiken muun ja ajautuu työskentelemään flowhun unohtaen kaiken muun. Sellaiselle joka ei sitä ole kokenut on hyvin vaikea selittää mistä siinä on kyse.
 
Sinäänsä kuplien puhkaisemisen arvokkuus jää kyseenalaiseksi, koska helposti unohtaa, että kuplia on joka tapauksessa useita sisäkkäisiä ja joidenkin paradigmojen vankina joka tapauksessa on. (Dalin taulut, jotka haastavat yhtää aikaa “ajan” -paradigmaa, mutta ovat kuitenkin “ihmiskunta” -paradigman sisällä!)
 
Jälkihuomautus: sanaa paradigma käytetty hiukan väljästi tässä, ehkäpä joku kuitenkin sai kiinni!
 
Ensi viikkoon!

 
 

Share
Voit kommentoida artikkelia jättämättä yhteystietojasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.