Kirotut vuodenajat

/
Share

 
Tätä on Pohjolan talvi: pimeyttä, jonka katkeamattoman synkkyyden katkaisee taivaanrantaan ilmestyvä sarastus – toivonkipinä – mutta aurinko ei nouse, se vain liukuu pitkin horisonttia, käy kääntymässä. Se on kuin suudelma, joka jää senteistä kiinni. Kaamos. Kuin juuttuisi pimeään tunneliin, jossa vielä kylmääkin. Viima käy kasvoillesi – löytää tiensä vaatteiden villabarrikadien läpi, iskeytyy iholle, porautuu sieluun asti. Kun sormia tai varpaita ei enää tunne ja tunnelin päässä hehkuva lämpö on muisto, jota ei enää muista. Pohjolan pakkas-yö-päivät: luonto kuollutta, loput unessa, perhoset koteloissaan jossain jäiden alla…
 
Näin kirottu on Suomen talvi.
 
Lopulta talvipäivänseisauksen jälkeen alkaa Toivo herätä: vuorokausi pitenee useilla minuuteilla – joka päivä, valo alkaa voittaa pimeää. Saapuu kevät, saapuu valo, luonto puhkeaa kukkaan… Saapuu kevät, saapuu valo, ja saapuu siitepölyaika: valkoista untuvaa lentää tuulen mukana. Puolet kansasta lääkitsee itseään epätoivonsa vimmalla histamiinilla, buranalla, nokkosenuutteella. Röhiset ja kähiset: jokainen ontelo niin lukossa, ettei yskimiseltään öisin unta saa. Räkä valuu pitkin poskia, kun unettomana seisot vesipatsaan alla, odotat lääkkeiden vaikutuksen alkamista…
 
Näin kirottu on Suomen kevät.
 
Kun siitepöly viimein katoaa ilmasta, tilalle saapuvat hyttyset, paarmat, sääsket, mäkäräiset, punkit – pahimmat vitsaukset, mitä maa päällään kantaa… Ja ne ovat nälkäisiä! Sitä surinan ja kutiavien poukamien määrää, mitä verennälkäiset kaksisiipiset saavat aikaan! Istut terassilla tuntien pistoja ympäri kehoasi; mitä enemmän huidot, sitä enemmän ne sinua rakastavat… Ne haistavat tuskasi. Kotiisi et voi mennä, koska jopa moderneista kerrostaloista on säästetty ilmanvaihdossa. Eihän Suomessa voi koskaan olla niin kuuma, että tuuletusta tarvittaisiin.
 
Näin kirottu on Suomen kesä.
 
Viimein saapuu syys: jyrkkenemään tahtiin pimenevät illat, jokainen päivä minuutteja lyhempi edellistä, lämpötilat viilenevät kuin kaltoin kohdeltu morsian, sateet alkavat. Kylmät sateet. Toivo alkaa hävitä. Velvollisuudet kutsuvat – koulut avaavat ovensa, töihin palataan ilman mitään tietoa seuraavasta lomasta. Kaikki alkaa alusta. Koitat selvitä uusista ongelmistasi sekä ihmisten ilmeistä kadulla. Päivät pimenevät, kunnes sää muuttuu armottomaksi; kylmyys ja muste sukeltavat kaikesta läpi, ihmiset heittäytyvät haluttomaksi lähteä mihinkään kodeistaan… Talvi on jo ovella. Tiedät: siitä tulee pitkä, kylmä ja pimeä.
 
Näin kirottu on Suomen syksy.
 
 
Mikael Huikarin sunnuntaiblogi

Share
Voit kommentoida artikkelia jättämättä yhteystietojasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.