Pari sanaa suruista: älä kiellä, älä kanavoi – vaan kohtaa ne

/
Share

 
Myönnetään se avoimesti: blogin kirjoittaminen surusta pelottaa.
 
Mitäs muut ekonomit tästä tuumaavat? ”Etkös sä yliopistolla vielä vannonut siihen coffee is for closers only -meininkiin?” Lätkäjoukkueen saunailtakin olisi tulossa: ”Eipä silloin kärppäjunnuissa ois uskonut, et äijä vääntää joku päivä vielä runoja nettiin.” (Tai no, veikkaanpa, että olisivat uskoneet.)
 
Romaanini Tiet, joilta ei ole paluuta sisältää kolme proosarunoa, joissa yhdessä pohditaan surua seuraavanlaisesti:
 

 
Mutta jos on olemassa sydänsuruja, miksei myös sydänilojakin? (Piti tarkistaa, olenko keksinyt koko sanan: löysin googlettamalla sydänilo-nimisen keittiöpöydän). Sydänilot! Niistä minä ainakin olen enemmän kiinnostunut!
 
Romaanissakin niistä puhutaan, kun sureminen tahdotaan jättää taa:
 

”Mieti, kuinka typerä sana sydänsuru on”
”Ai, sydänsuru?” Susanna ihmetteli.
”Miksi ei ole sydäniloja tai sydänonnea? Tai edes sydänriemua? Se oli niin iloinen, kun sillä on niin paljon niitä sydäniloja nyt.
”Ehkä meidän pitää tänään keksiä keinoja, jolla me saadaan aikaan niitä sydänriemuja.”

Se vaikutti hyvältä suunnitelmalta.
 
 
Blogikuva
Image used under license from Shutterstock.com
TDway/Shutterstock.com

Share
Voit kommentoida artikkelia jättämättä yhteystietojasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.