Venetsialaiset-novelli, jota ilman ei olisi romaania tai tätä blogia

/
Share

 
JOHDANTO

Vaikutti vahvasti jo siltä, etten koskaan kirjoittaisi kuin omaksi huvikseni. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin – ja kuten arvata saattaa – alkoholilla oli osuutta asiaan. Elettiin vauhdikkaan kesän 2014 loppumetrejä, kun suunnittelimme pop up -baari Kesäheilassa Lion De La Vegan kanssa venetsialaisia. Kahden musiikkiesityksen väliin tarvittiin ohjelmaa, joten Vega tiedusteli, voisinko esittää ohjelmanumeron.

– Sähän voisit vaikka lausua jonkun runon?
– Ei siinä taida olla järkeä.
– No kirjoita jotain sinne ja esität sen jossain välissä?

Ja ehkäpä humalan pehmittänä lupauduin asiaan. Sitä en tietenkään silloin voinut tietää, että yleisön joukossa istuisi sellainen sädehtivä virvatuli kuin suomen kielen maisteri Valtteri Skantsi, josta tulisi myöhemmin kustannustoimittajani. Tämä on totta: Ilman Valtteria ei olisi kirjaa ”Tiet, joilta ei ole paluuta”, eikä sitä myöten tätä blogiakaan (jonka perustaminen myytiin minulle veljeni ideana “kirjan markkinointina”).

Niinpä minä sitten astuin venetsialaisissa yleisön eteen ja luin tämän tekstin, josta seurasi valtavan suuri kipinä minun ja Valtterin välillä; ystävyys ja toverisuhde, josta on syntynyt paljon hyvää hedelmää jo nyt ja lisää satoa kerätään tulevaisuudessa.

 

VENETSIALAISET

Sunnuntai valkeni suljettujen verhojen takana.

Jossain muualla jotkut toiset heräsivät mukavasti lusikassa – miehellä herätessä kirkas katse, naisella lämmin sperma vielä sisällä lainehtien… Hänellä tilanne oli kuitenkin vähän kurjempi: kädet tärisivät, sydän hakkasi mielivaltaisesti omia rytmejään ja suussa maistui makeasta karvaksi muuttunut eilinen.

Pahinta oli, että humala alkoi muuttua krapulaksi. Se oli huono suunta.

Mutta sitä oli turha surra nyt. Oli aloitettava työt. Kyllä hän muisti, että oli eilen luvannut lukea tekstejään venetsialaisissa. Saatana. Vaikka ei se kyllä varmaan olisi ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun tulee luvattua liikoja kännipäissään. Ehkä hän vain lausuisi Uuno Kupiaisen runon soutaja: ”Vieras on virta ja vieras on vene/ Eivät ne aina unelmiesi uomia mene/”.

Ehkä. Asiaa pitäisi miettiä.

Mies taisteli itsensä ylös, tallusteli vapisevin askelin läpi käytävän. Oman kämpän katseleminen vitutti; eteisestä keittiöön jokainen tasainen alusta täynnä viinapulloja, viinilaseja, nuuskapurkkeja, tupakka-askeja – kaikkea, mitä Rappio tarvitsee pyörittääkseen rattaitaan… Koko kroppa ja mieli turtana, unta vailla, mutta silti hereillä; tähän päivään, tähän hetkeen.

Kuinka sen oikein tunsi jokaista solua myöten, miten huuma alkaa muuttua morkkikseksi.

Hän löysi kuivauskaapista ainoan puhtaan tuopin, kaatoi sen piripintaan vettä. Oli aloitettava työt, kirjoitettava! Vapisevin käsin mies kaiveli hajamielisesti muistinsa sopukoita – jos aloittaisi osoittamalla vähän miehistä heikkoutta ja kirjottaisi rakkaudesta? Siitä, kuinka usko muuttuu uskottomuudeksi, toivo toivottomuudeksi? Heittäisi sen pohjoisruotsissa kirjoitetun runon:
 
hiljaa katselen
kuinka horisontti
josta luulin sinun palaavan
pakenee silmissäni
 
”Vitut minä siellä mitään runoja luen”, mies tuhahti; korvien välistä ei tullut vastaväitteitä… Nyt sitten pitäisi vain kirjoittaa jotain… Jotain helvetin kovaa settiä, mutta kun oli niin perkeleen paha olo. Mies vapisi siinä hetken morkkiksensa kourissa, morkkiksensa kourista, morkkistaan pois. Kaikkea sitä tulee luvattuakin; humalan piikkiin menee, piikki maksuun tulee, pistelevänä.

Juotuaan vesituoppinsa hän painoi sen keittiönpöytään kiinni; ettei kaikki lähtisi lentoon, kaikki.

Jos sitä puhuisi vaikka alkoholista? Kuinka ”ensin otat drinkin, sitten drinkki ottaa drinkin, ja lopulta drinkki ottaa sinut.” Siitä, kuinka jossain vaiheessa peto sisällä alkaa hengittää, ”the beast in me”, kuten siinä Johnny Cashin biisissä. Hän yritti ajatella positiivisesti – olihan tässä viikko aikaa valita aihe. Sitä paitsi, ei siellä kuitenkaan kukaan kuuntelisi hänen spektaakkeliaan.

Ne olivat venetsialaiset, eivätkä mikään matinea.

Voisi huoletta siis palata alkuperäiseen runosuunnitelmaan: ”Hiljaa katselen/ kuinka horisontti/ josta luulin sinun palaavan/ pakenee silmissäni/” Tähänkö oltiin tultu? Ei tuollaiset setit antaisi mitään aihetta ajatella, että tällä kaverilla olisi minkäänlaista talenttia, saati annettavaa kirjoitusmaailmaan!

Kuten yleensä, muusat antoivat aiheen kuin kirkkaana taivaalta. Eilen hän oli eilen miettinyt naista, joka eli menneissä, haikaili exänsä perään, ja vertaili jokaista miestä mielessään tähän. Novelli voisi alkaa lauseella: ”Ja eräänä päivänä nainen päätti, että NYT RIITTÄÄ: hän on valmis rakastamaan jälleen!”

Ehkä voisi laittaa naisen tapamaan miehen jossain romanttisessa paikassa, kuten lentokoneessa, puistossa – tai jos mopo oikein lähtisi keulimaan – tuleva sulhanen voisi pelastaa hänet vaikka palavasta kerrostalosta? ”Hän oli renttu, mutta valmis muutokseen”. (LUKUOHJE: lue seuraavat kiihtyvällä tahdilla:)

…ja mies veisi naista ulos; ravintolaihin, teatteriin, ulkomaille, mihin tahansa. Kuuntelisi huolet, murheet, osallistuisi pari-iltoihin. Muistaisi syntymäpäivät, nimipäivät, ystävänpäivät – kaikki päivät, joita merkkipäiviksi ihminen voi vain kutsua! Se voisi olla ihan hyvä aihe, pidetään se! (LUKUOHJE: lue loput normaalisti)

Mies istahti koneen ääreen ja aukaisi Wordin.

Kaikenlaiseen sitä tulee humalassa ryhdyttyäkin: kädenvääntökisaan, kulkemaan hämärän rajamailla, lupaamaan novellia venetsialaisiin. Tyhjä valkoinen ruutu kirveli silmiä. Vitut. Samapa se on lausua sittenkin vain se Soutaja:

 
Vieras on virta ja vieras on vene,
eivät ne unelmies uomia mene.
Ilta on ihmisessä ja aamu on outo;
illasta aamuun on ihmisen souto.
 
Illasta aamuun on yöllistä matkaa;
jos jaksat uskoa, jaksat jatkaa.
Taapäin tuijotat, soudat eteen
outoa venettä outoon veteen.
 
 
Lähteet:
 
”First you take a drink”… ”The Great Gatsbyn” kirjoittaja Scott Fitgeraldin tiesi, mistä puhui – joskus tosiaan miehen on parempi jättää se toinen drinkki ottamatta, ellei tahdo drinkin lopulta ottavan miestä.
 
Lion De La Vega on oululainen räppäri, jonka kartanossa venetsialaiset pidettiin:
 

 
 
Mikael Huikarin sunnuntaiblogi

Share
Voit kommentoida artikkelia jättämättä yhteystietojasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.