Sovinistisyytteiltä turvassa, toistaiseksi

/
Share

 
Meillä on monia mainioita kirjailijoita, jotka eivät osaa kirjoittaa vastakkaisesta sukupuolesta. Erityisesti parantamisen varaa on mieskirjailijoiden naiskuvissa; helposti ne ovat kovin ohuita, omien haavojemme kuvajaisia. Vai mitä tuumitte esimerkiksi Mika Waltarin muotoilusta Sinuhe Egyptiläisessä: Kun katson silmiisi Meerit, uskon, että maailmassa on myös hyviä naisia”?
 
Onhan se toki toisinkin päin – supertaitavien Oksasen ja Ketun mieskuva on (varsin usein) inhorealistisuudessaan murheellinen. Tokihan juoni sitoo: olisiko Puhdistuksessa bordellia voinut johtaa filosofoiva entinen yliopiston professori? Itse asiassa minusta olisi voinut, mutta olenkin enemmän ristiriitaisten henkilöhahmojen ystävä.
 
Omaksi yllätyksekseni sain huomata, että romaanissani (ja tässä toisessakin, jota parhaillaan kirjoitan) tarinan fiksuin tyyppi on nainen. Se tietysti johtuu siitä, että minua on siunattu elämässäni poikkeuksellisten naisten läsnäololla. Äiti. Outi. Sini. Olen kiitollinen. Kirjoittaessani Susanna-hahmoa romaaniini päädyin kaveriversioon Vladimir Nabukovin Lolitasta:
 
Hän oli Susanna; luottoystävä, kaskujenkertoja ja viisautensa-blondiuteensa-kätkevä nainen. Su. San. Na. Sydämen ystävyydestä, sielujen sulautumiseen ja takaisin. SU-SAN-NA. Ystävilleen Susa, työkavereilleen Sanna, ja kihlatulle Vidunflodi. Punavuori kutsui häntä monesti Sussuksikin. Heidän kohdatessaan ensimmäisen kerran nainen oli maininnut Danielin naiskuvassa riittävän parantamisen varaa – nyt asian kanssa oli paiskittu yhdessä töitä jo kymmenettä vuotta.
 
TIET, JOILTA EI OLE PALUUTA s. 9
 
Juonen kannalta päädyin rakentamaan hahmot dualistisesti; toisiaan vahvistamaan. Täten Punavuoressa on huomionarvoista se, mitä hän tekee tai sanoo. Sen sijaan Susannalle on keskeistä kaikki, mitä hän EI sano tai mitä EI tee. Mutkikasta? Ehkäpä. Tämä tyyli toi kuitenkin mukavasti sanavalmiutta sekä huumoria Susannalle, mistä hyvä esimerkki tässä:
 
Romero lopetti kitaransoiton saadakseen huomion itseensä ja kysyi:
 
”Oletteko koskaan huomanneet, että seksi keittiössä on parempaa kuin sängyssä? Minun on vaikea asua kommuunissa, koska keittiöön ei voi mennä harrastamaan seksiä. Tahdon kuitenkin painottaa, että olen romantikko. Tässä ei minusta ole mitään hävettävää. Me kaikki olemme sinkkuja, joten miksi emme olisi avoimia seksuaalisuudesta toisillemme? Rakastan keittiöseksiä.”

”Mikä siinä on sillä tavoin erityisen hyvää?” Daniel uteli.

”Minua kiihottaa se tuhmuus-aspekti. Miettikää, miten puhdas nainen siivoaa puhtaassa keittiössä. Hän tekee ruokaa ja pitää sinusta huolta… Sitten kaadat hänet lieden päälle ja… Pääset tekemään puhtaasta likaista.”

”Onko se sun erikoispiirre?” Susanna tiedusteli.

”Mikä?”

”Että tahdot aina pilata kaiken.”

”Voi Susanna, olet todella hassu nainen.” Romero nauroi. ”Kyse ei ole siitä. Se on se ristiriitaisuus, kontrasti, espanjaksi conflicto, mikä saa sydämen sykkimään.”

”Sykkii, mikä sykkii” Susanna arveli.
 
TIET, JOILTA EI OLE PALUUTA s. 64
 
Hemingway kirjoitti joskus, että kirjailijan on luotava eläviä ihmisiä, ei henkilöhahmoja. Kesti aikansa ennen kuin ymmärsin pointin.
 
Peace & Respect
 
-M-
 
Mikael Huikarin sunnuntaiblogi

Share
Voit kommentoida artikkelia jättämättä yhteystietojasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.