Selkäänpuukottaja Soini, Sekoilija Stubb ja Löhöilijä Lindström – toimisiko Donald Trumpin brutaalit vaaliaseet myös Suomessa?

/
Share

 
Tämä blogikirjoitus on yksinomaan viihdettä, en ole minkään puolueen jäsen.
 
Donald Trumpin menestyksestä jenkkilässä seuraa välttämättä, että hänen vaalistrategioiden variaatioita tullaan näkemään piakkoin myös Suomen politiikassa. Yksi tällainen kikkakirjasta revitty hattu jäniksineen on antaa inhottavia lempinimiä vastapelureille. The Donaldin vaalikoneisto on keksinyt muun muassa seuraavia luonnehdintoja muista ehdokkaista: Lyin´ Ted Cruz, Crazy Bernie Sanders, Goofy Elisabet Warren ja tietysti: Crooked Hillary Clinton.
 
NLP:ssä tätä kutsutaan ankkuroimiseksi ja sillä pystytään manipuloimaan tietoisen mielen lisäksi kohteen alitajuntaan: Menetelmän keskeisenä osana on toistaa lempinimeä, kunnes ihmiset yhdistävät adjektiivin kyseiseen poliitikkoon. Maidon markkinoiminen terveysjuomana on hyvä esimerkki ankkuroinnista: vieläkin useat siihen kusetukseen uskoo, vaikka tulehdusta-aiheuttava-insuliinitasot-räjäyttävä -litku on terveysjuomasta kaukana.
 
Voisiko Trumpin menetelmä toimia Suomessa?
 
Koska minullakin tuli heti mieleen muutama lempinimi, mitäköhän puoluetoimistot mainostoimistoineen saisivat aikaan? On täysin selvää, että joku tulee tätä tekniikkaa vielä käyttämään, vaikka sillä on vaaransakin; ihmiset kääntyvät nimittelijää vastaan. Tässäpä muutama Trumppimainen lempinimi Suomen politiikkaan. Alla luonnehdinta, kuinka adjektiivi ankkuroitaisiin ihmisten mieliin sosiaalisessa mediassa:
 
Selkäänpuukottaja Soini
 
”On kuvottavaa, kuinka Selkäänpuukottaja Soini löi moran PS Nuorten Sebastian Tynkkysen selkään ja työnsi pää edellä jäiseen veteen.”
 
Sekoilija Stubb
 
Markkinointikoneista leikkaamaan videoita, joissa Sekoilija Stubb toheloi tärkeitä numeroita eduskunnan edessä. Videon loppuun kuva siitä, kuinka mies esittää tikkataulua ja päälle teksti: ”ei presidenttiainesta!”
 
Löhöilijä Lindström
 
”Suomessa lama jatkuu ja Löhöilijä Lindström ei ole saanut mitään aikaansaannoksia. Jälleen yksi pelkkää puhetta, ei tekoja –persu! Näitä on nähty jo aivan liikaa! Nyt pitäisi saada Suomen talous nousuun, mutta löhöilijän ollessa työministerinä asiat ovat vain pahentuneet!”
 
Onneton Orpo
 
Trumpin menetelmässä pahinta on, että sen ei välttämättä tarvitse perustua yhtään mihinkään, vahva retoriikka riittää: ”Näittekö kuinka onneton Orpo oli haastateltavana? Näittekö kuinka onnettomalta hän taas näytti? Nyt tarvitaan jykevää johtajuutta – sellaista kuin minulla on!”
 
Riski(altis) Risikko
 
”Risikko ei vaikuta ylipäätänsä mihinkään työhön pätevältä. Riski, mikä riski.”
 
Toivoton Toivokka
 
”Paljon puhetta, ei mitään aikaansaannoksia – ei tarvetta jatkoon!”
 
Naiivi Niinistö
 
”Kun kuuntelee puolustusministerin ajatuksia puolustuksesta ja Venäjästä ei voi muuta todeta kuin, että naiivius huutaa taivaisiin asti!”
 
Oheisella videolla voi nähdä, kuinka hyvin ankkurointi toimii: “Ja jälleen hän valehtelee!”
 

 
 
Mikael Huikarin sunnuntaiblogi

Share
Voit kommentoida artikkelia jättämättä yhteystietojasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.