Putoaminen

/
Share

 
Ohessa oleva näyte on peräisin Lars Sundin romaanista Puodinpitäjän poika sivuilta 98-102. Lyhennettynä tähän muotoon se toimii itsenäisenä pastissilastuna.
 

Putoaminen
 
Gustav Smeds kantoi korvassaan helisevää säveltä. Se oli kirkas kuin aamutaivas, puhdas ja tahraton kuin vasta hiottu peili. Hyvä kanttori – joka oli tunteellinen sielu – ylisti kenties liiankin kiihkein sanoin Gustavin musikkalista lahjakkuutta ja arveli, että pojasta saattaisi kehittyä peräti uusi Merikanto tai Wegelius.
 
Smedsin talon pihalla kasvoi kotipuu. Se oli tuomi – niin tuuhea ja korkea ja vanha että talonväki uskoi sen seisseen siinä aikojen alusta… Pihatuomi oli Gustavin oma salainen Musiikkipuu; pikkupojillahan on vaistomainen kyky ymmärtää puita, he tietävät että puutkin ovat eläviä ja tuntevia olentoja.
 
Korkealla vanhassa tuomessa hän leikitteli sisällään läikkyvällä sävelellä. Hän punoi sitä, hän venytti sitä, hän käänsi ja väänsi sitä. Sävelestä hän kehräsi ja karstasi ja kutoi melodioita itselleen tuomessa, ja niissä oli hypähteleviä polskia, tahdikkaita marsseja, koristeellisia menuetteja ja aaltoilevia valsseja.
 
Puussa asuu vapaus, mutta maassa vallitsevat järjestys ja säännöt. Alhaalta maasta huutaa Arki äreällä äänellään ja vaatii hyötyä ja aherrusta. Kauan Gustav kykeni olemaan kuin ei Arjen vaativaa kutsua kuulisikaan. Puussa hän voi pysytellä syrjässä, sillä Arki oli maahan sidottu eikä koskaan keksinyt katsoa ylös.
 
Eräänä päivänä Gustav putosi. Hän oli tullut liian painavaksi. Oksa katkesi hänen allaan. Hän ei pudonnut kauas, mutta se riitti. Sinä päivänä Gustav kiipesi alas unelmiensa puusta eikä enää koskaan kapuaisi siihen. Katkeruus viilsi hänen sydäntään. Se tapahtui toukokuussa, tuomi kukki lumivalkoisena, tuoksu oli juovuttava kuin raskas ja makea viini.
 
Maassa Gustavia odotti arki.

 
Omia ajatuksia:
 
Tuomen juurella selällään maatessaan voi nähdä, kuinka valkoinen pilvi lipuu läpi taivaan. Mutta ei Arki ole vihollinen, ellei siitä sellaista dramatisoi. Ei se ole lopullista – arjessa voi valaa pohjia, jonka avulla voi irtioton hetkellä olla virtuoosi. Puuta ei tarvitse unohtaa. Eikä sitä voi unohtaa.
 
 

Share
Voit kommentoida artikkelia jättämättä yhteystietojasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.