Miesten sitoutumiskammo

/
Share

 
”Ongelmasi on, että haluat suhteen hyvät puolet, mutta et tippaakaan vastuuta. Sinun unelmasi, sinun matkasi, sinun vapautesi. Haluat vain aurinkoiset kesäpäivät.”

”Mitä väärää siinä on?”

”Eikö siinä ole sinusta mitään väärää?”

”Ei, jos on rehellinen. Miksi haluaisin edes sitoutua? Miksi luopuisin vapaudesta?”
 
Ne olivat hyviä kysymyksiä.

Meni pitkälle lumisateiseen sunnuntai-iltapäivään ennen kuin keksin vastauksen: elämän kaikilla osa-alueilla sitoutuminen tuo syvempiä tuloksia. CrossFit:n avulla tavoitteissaan onnistuneen ero muihin on yhteisöllisyyden kautta tulleessa sitoutuneisuudessa (lisää täältä). Ura-asioissa se, mihin syvennymme palkitsee meidät… ”Tiet, joilta ei ole paluuta” -romaani on taatusti enemmän antavampi sille, joka sitoutuu syventymään siihen.
 
Sitoutujat ansaitsevat enemmän ja heitä palkitaan. Sitoutuminen mahdollistaa syventymisen. Sitoutumatta saa pintaraapaisun, mutta ei kunniaa vuotaa kunnolla.
 
Ja siinäpä se pelko: vain se, mistä välitämme voi loukata meitä. Ja näin ahdistukselle on avattu ovi. Eli rohkeuden puutostako kaikki on? Tähän seikkaan rakastumisaddiktit vetoavat ”rakastuessaan” kolmen vuoden välein: ”Mä en kato oo kun ne, jotka ei uskalla rakastua! Tää oli multa tosi rohkeaa!” Rakastumisaddikteille olisi tärkeää oppia olemaan rohkea ilman jatkuvaa ihastumisen tunnetta, mutta siitä kirjoitin jo kaksi viikkoa sitten.
 
Nyt on aika palata sitoutumiskammoon.
 
Pelko ottaa monia muotoja: sinkkuna voi nimittäin mennä todella vauhdilla, lujaa. Peto sisällämme, valloilleen päässyt kaataja; vieraiden vuoteiden virran vauhtisokeus… Ja sitten saapuu nainen, jolla on uskomaton kyky nähdä valojenvoimat, potentiaalia. Se nähdään yhdessä. Ja äkkiä sitä tahtoo nostaa tasoaan; kevätkirkkautena läpäisevä inspiraatio kammata hiukset, silittää kauluspaidat, siivota petoluola – elää ihmisiksi. Hävittää petollisuus.
 
Ja juuri siinä hetkessä pelko: epäilys ettei kykene viattomuuteen – maailmanmerillä kauan sitten kadotettuun… Ettei kykene loistamaan siten kirkkaasti, miten toinen ansaitsee, mitä toisen kuuluisi saada. Ahdistus, nouseva aamusumu. Etsit oikeutusta ja tietenkin löydät, sepostat itsellesi selitykset: ”muista mitä silloin kerran tapahtui” Ja joskus demonien juokseminen on vain helpompaa kuin niiden kohtaaminen.

Ja joskus saattaa käydä niin, että sunnuntaiblogille ei tule onnellista loppua.
 
 
 
 

 
 

 

Share
Voit kommentoida artikkelia jättämättä yhteystietojasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.