Isäpoikaset, jotka lähtevät omille teilleen jo ennen ristiäisiä

/
Share

 
Tämä blogi käsittelee yksinomaan ”ei mulle maistunutkaan vauva-arki” –poikasia, ”ei tää ollutkaan kivaa” –heppuja sekä Jere Karalahtea. Sori Tapulin poikanen, mutta sovit esimerkiksi liian hyvin.
 
”Yksi meidän parisuhdemaailman tunnusmerkkihän on se, että mikä tahansa parisuhde voidaan päättää milloin tahansa. Kolme lasta – sanotaan nyt vaikka iältään viis, kaks ja yks ja voidaan erota… Heti. Ja näin kokoajan de fakto tapahtuu. Kato ku sä oot sun puolison ymmärtäjä ja haluat ajatella kokonaisuutta.” – Esa Saarinen
 
Jere Karalahti päätti sitten erota ennen kuin hänen kolmas lapsensa (kolmannen eri naisen kanssa) ehti täyttää vuoden. Nanna kirjoitti: “Silloin kun yhteiset unelmat eivät kohtaa, on parempi laittaa pillit pussiin ja antaa uusien ovien avautua.” Jeren unelmista saatiin maistiainen, kun hän postasi Instagrammin lähtevänsä unelmiensa perään (IS:n mukaan muuttavansa) Thaimaahan.
 
Monien unelma on perhe-elämä. Siinä määrin missä heidän “unelmansa” poikkeavat perheunelmasta olisi hyvä, jos joku uskaltaisi joskus sanoa tällaiselle tyypille: vitut sun unelmista.
 
Nämä miehet eivät ota vanhemmuutta tarpeeksi vakavasti. Tätä tukee kulttuurimme, joka esimerkiksi italialaiseen kulttuurin verrattuna on individualistinen, ei perhekeskeinen. Vaikka yleisestä keskustelusta toisenlaisen kuvan saakin: on hyvä, että lapsella on äidin lisäksi myös isä. Isyyttä / ehjää perhettä ei arvosteta tarpeeksi ja kenties siksi isäpoikaset ovat hukanneet arvonsa.
 
He eivät ymmärrä, että vanhemmuus on tärkeä tehtävä.
 
”Helppoa sun sanoa, kun et tiedä millaista on vauva-arki!” Totta. Mutta vaikka se onkin raskasta, voisiko olla, että asiat paranisivat jos sen yli jaksaisi pinnistellä? Ehkäpä omia tavoitteita ehtisi metsästää myöhemmin? Kenties unelmat voisi unhoittaa hetkeksi? Ja ennen kaikkea: kenties raskaan vauva-arjen syypää ei olekaan oma puoliso, vaan oma pahaolo johtuu muista tekijöistä?
 
Inhoan tätä “pillit pussiin, kun ei lapsiarki maistu” -epidemiaa.
 
Läsnäolevat vanhemmat ovat aina lapselle parempi kuin muut ratkaisut. Varsinkin, jos toinen kuvittelee voivansa hoitaa asiat aivan yhtä hyvin maailman toiselta laidalta. Tämä todettakoon ottamatta yhtään pois loistavilta isäpuolilta, jotka monesti hoitavat aikuisen tehtäviä upeasti isäpoikasen kadottua taivaantuuliin ja maailmanmerille.
 
Aikamme rakkauskäsityksen ongelma on, että ajattelemme rakkautta sydänasiana, emme päätöksenä; haluna pitää perhe koossa vaikeuksista huolimatta. Emme halua tehdä uhrauksia, emmekä luopua unelmistamme. Joskus kuitenkin kannattaisi tehdä uhrauksia ja luopua unelmistaan, jotta saa tilalle jotain paljon arvokkaampaa.
 
Tämä jokaisen pakoretkeä suunnittelevan tuoreen isän sopisi muistaa.
 
 
PS.
 
Saako näitä isäpoikasia ja heidän erojaan sitten kritisoida?
 
Sami ”Havaintoja Parisuhteesta” Minkkinen oli sitä mieltä blogissaan, että ei saisi. Hän ihmetteli: ”Mikä tarve meillä on olla niin armottomia toisiamme kohtaan?” Sami ei ymmärrä armon käsitettä. Armon ”mercy” -osa tarkoittaa sitä, että hän saa pienemmän rangaistuksen mitä olisi teostaan ansainnut. Se ei tarkoita sitä, että ei saisi koskaan kritisoida tai nuhdella.
 
Ennen kun myönnetään, että jokin asia on huonosti, sitä on mahdotonta parantaa. Tuore isäpoikanen, joka toteaa “ei tämä ole mun juttu” ON HUONOMPI kuin kunnon isä.
 
On sellaisiakin tyyppejä, jotka ottavat koiran ja pentuajan jälkeen antavat sen pois. ”Tää ei ollutkaan mun juttu.” Heitä sentään jotkut uskaltavat kritisoida ja todeta, että noiden ei olisi pitänyt ottaa koiraa alunperinkään. ”Turhaa syyllistämistä” sanovat siihen toiset. Joskus on kuitenkin puolustettava heitä, joilla ei ole omaa ääntä.
 
Siitäkin huolimatta, että joku aikuinen saattaa tuntea piston sydämessään.
 
 

Share
Voit kommentoida artikkelia jättämättä yhteystietojasi.

13 vastausta artikkeliin “Isäpoikaset, jotka lähtevät omille teilleen jo ennen ristiäisiä”

  1. sara sanoo:

    Loistava teksti. Varsinkin tuo loppu. Heitäkin on uskallettava puolustaa, joilla ei ääntä ole <3 Ja juurikin siitäkin huolimatta, vaikka aikuinen saisi siitä omantunnontuskat.

  2. Tuomas sanoo:

    Todella loistava kirjoitus!
    Siinä vaiheessa kun ihminen saa lapsia, niin omat unelmat pitää laittaa sivuun ja keskittyä olennaiseen. Tämä ajatuskuvio pitää olla kirkkaana mielessä jo oikeastaan ennen kuin edes miettii lasten hankkimista. Piste.

  3. Nimetön sanoo:

    Unohtamatta äitityttösiä…

  4. Minttu sanoo:

    Tässä viimeisessä taitaa olla kyse hiukan suuremmista asioista kuin vauva-arkeen kypsymisestä. Sukupuolisesta suuntautumisesta. Jos sinulla olisi vaimo, joka syvällä sisimmässään tietäisi olevansa lesbo, olisitko onnellinen, jos hän koko ikänsä piilottaisi totuuden?

  5. Eeva sanoo:

    Aivan älyttömän hyvä teksti. Puet hienosti sanoiksi sen, mitä meistä monet ovat miettineet ja ihmetelleet, kun asioita ei saa sanoa ääneen. Siistimpää on tavoitella niitä omia unelmia ja etsiä itseään. Omien lasten kasvun seuraaminen läheltä on parasta mitä tiedän, en luopuisi siitä mistään hinnasta. Samoin en luopuisi tuosta miehestä, joka on rinnalla ollut jo useat myötä- ja vastamäet. Rakkaus muuttuu, mutta ei katoa. Itse kukin muuttuu, unelmat muuttuvat. Uudet unelmat voivat olla parempia kuin ne aiemmat.

  6. Tätä kelpasi lukea! Asiaa ja tärkeää sellaista. Toivottavasti edes joku isä havahtuu ymmärtämään asian hienouden ja ainutkertaisuuden kun tulee isäksi. Se ei ole vain hetken huumaa, se on vähintään 20 vuoden projekti joka kannattaa ottaa tosissaan.

  7. Kommentti on jo tossa yläpuolella!

  8. Äyskäröijä sanoo:

    Puhut asiaa. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. (V-sanaa ei fiksun ihmisen tarvitse kyllä käyttää.)

    Unelmistaan luopuu yleensä ainakin toinen, kun vauva tulee taloon. Usein se on äiti, jolla huolenpito on sisäänrakennettua, biologia on siihen valmistanut hyvän aikaa ennen syntymää. Mutta yhtä lailla jo luola-aikoina miehet ovat olleet perheensä suojelijoita ja elättäjiä. Niin miehen kuin naisenkin kunniatehtävä (myönnän, että toisinaan vaikea ja raskas) on huolehtia jälkikasvustaan. Miksi tällainen itsestäänselvyys on nykyään vesittynyt?

    Ihmisten pitäisi muistaa, että vauva- ja pikkulapsiaika ei kestä ikuisesti. 3-vuotiaana vauvuus on vain kaunis (ja ehkä ahistavakin) muisto. Jos sen ajan sinnittelee kumppaninsa kanssa, lujittuu suhde kestämään pitkään. Pitkäkestoinen suhde ei taida silti olla nykyihmisen ihanne?

  9. Nimetön sanoo:

    Hieno kirjoitus! Minun pienet tyttöset, saivat isäpoikasen paettua, isäkseen miehen, joka adoptoi pienet ja jota ISÄKSI kutsutaan. Paremmin ei asiat voisi nykyään olla. Kaikki kunnia niille miehille, jotka korjaavat näiden isäpoikasten jälkeensä jättämät särkyneet sydämet.

  10. RedJimi sanoo:

    Itse olen isänä ajatellut, että isyys on ns. “Kylmä fakta”, kieltämätön tosiasia. Vaikka nykyään korostetaan tunteiden ja tuntemusten merkitystä, niin on se aika kirottua elämää, jos luulottelee itselleen, että isyyden voi niiden perusteella lopettaa tai pistää tauolle.

  11. Isäfilosofi sanoo:

    Olen miettinyt usein, sitä yhteiskunnan kummallisuutta, että ihmiset eivät ymmärrä mitä tarkoittaa “oikeus” ja siitä syntyvä “velvollisuus”. Jos lapsen tuo maailmaan, hänellä on aluksi vain oikeuksia ja kaikilla muilla on häntä kohtaan velvollisuuksia.
    Onhan se monimutkaista, että joutuu olemaan muiden kanssa tekemisissä ja sosiaaliset sopimuksetkin ovat usein dynaamisia – mitä miehet vihaavat, mutta kyllä silti pitäisi “jälkensä siivota ja jälkeläisensä hoitaa”.

  12. Näkijä sanoo:

    Minttu, vihjaat kommentissasi siihen, että Sami Minkkinen olisi jättänyt vaimonsa ja vauvansa seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi, koska olisi homo. No, nyt on tämäkin spekulaatio todettu harhaluuloksi, kun Sami myönsi blogissaan “rakastuneensa naisihmiseen, jolla on kolme lasta”. Romantikot varmaan oikeuttivat Samille tämän toiminnan ajattelemalla, että hyvä että tuli kaapista ulos ja ettei jatkanut teeskentelyä vauvasta huolimatta. Vaan kun Sami on vain ihan tavallinen heteroseksuaalinen, ehkä hieman tavallista heikommalla moraalilla varustettu omaan napaan tuijottava mies.

  13. Näkijä sanoo:

    Minttu, vihjaat kommentissasi siihen, että Sami Minkkinen olisi jättänyt vaimonsa ja vauvansa seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi, koska olisi homo. No, nyt on tämäkin spekulaatio todettu harhaluuloksi, kun Sami myönsi blogissaan “rakastuneensa naisihmiseen, jolla on kolme lasta”. Romantikot varmaan oikeuttivat Samille tämän toiminnan ajattelemalla, että hyvä että tuli kaapista ulos ja ettei jatkanut teeskentelyä vauvasta huolimatta. Vaan kun Sami on vain ihan tavallinen heteroseksuaalinen, ehkä tavallista löyhemmällä moraalilla varustettu mies.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.