Iloa etsimässä

/
Share

 
Hän pyöritteli kaulakorua sormissaan, katseli jokimaisemia, naurahti.

– Tämä on niin porvariseutua, että tekis mieli laittaa Tinder päälle ja säätää se sataan metriin.
 
Hän sanoi usein sellaisia asioita, kenties vitsillä, kenties tosissaan. ”New Yorkin lomalla vois mennä hengailemaan Wall Streetille ja jäädä sinne rikkaalle miehelle kotirouvaksi, hehe.” ”Pitäs käydä netistä katsomassa, missä vastavalmistuneilla lääkäreillä on bileet, hehe, löytää sulhanen, hehe.” Vitsillä. Aina kaikki vitsillä. Joku voisi erehtyä luulemaan häntä onnenonkijaksi, mutta siksi hän on itse liian rikas. Hän haluaa rikkaan miehen, mutta ei tämän rahojen vuoksi.
 
Esitin hyvää isäntää ja kysäisin oululaisittain:

– Haluakko nää teetä tai jotain muuta?
– Mää haluan, että kirjoitat blogin.
– Mielenkiintoinen pyyntö. Yleensä ihmiset haluavat, että heistä kirjoitetaan kokonainen romaani.
– Ei se olis musta itestä.
 
Napsautin teen tulille ja istahdin keittiöpöytään. Omituinen sunnuntai. Eilen HC Rocking Cocksin mestaruussauna ja vieläkin ajatukset katkolla.
 
– Mikä se aihe olisi? Mullahan on nyt sellanen kymmenosainen voittajablogisarja just päällä.
– Jos ihan rehellisiä ollaan, niin se on kyllä aika paska.
– Kuinka niin?
– Se on jotenkin helvetin vakava, siitä puuttuu nauru. Pelleily. Näitä reseptinmuotoisia ”tee sitä ja ole tätä” –skeidaa riittää. Kuka se ees on? Ei sellaisia yli-ihmisiä ole edes olemassa. Sä oot tyyppi, joka pelleilee kokoajan; puhut omituisilla äänillä ja teet höpöjä havaintoja ihmisistä ja ilmiöistä. Kirjoita jotain hauskempaa.
 
Vaikka palaute kirveleekin, ymmärsin hänen sanoihin sisältyvän viisautta.
 
Voittajablogissa ei näy haavat ja arvet; meitä ehkä eniten kasvattavat. Voittaja-sana itsessäänkin on ongelmallinen – kuka voittaa ja mitä? Jokainen meistä silti pitää voittamisesta. Aloin päästä jännän äärelle. Hän oli yhtä oikeassa kuin silloinkin, kun totesi hiusteni näyttävän ”jopa taiteilijaimagoon liian pitkiltä”. Totta kai hän oli oikeassa. Tavallaan. Silti voittajablogillakin oli paikkansa – voittaminen mahdollistaa paljon naurua.
 
Mutta ehkä tosiaan olin unohtanut naurun? Miten helkkerissa siten oli päässyt käymään? Juuri nauru – ILO – on yksi elämän suurimmista tarkoituksista.
 
– Jos kerron sulle muutaman hyvän aiheen, lupaatko kirjoittaa välillä jostain muusta?
– Lupaan.
 
 
PS.
 
“Onnenonkija” -sanan konnotaatio ei muuten ole yhtä osuva kuin englanninkielisessä ”gold digger” -vastineessa.
 
Mikael Huikarin sunnuntaiblogi

Share
Voit kommentoida artikkelia jättämättä yhteystietojasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.