Bruce Springsteenin isätarina

/
Share

 
Mikä meno tänä iltana? (yleisön mylvii vastaukseksi) Sepä hyvä, sepä hyvä.
 
Kun olin seitsemäntoista-kahdeksantoista riitelin isäni kanssa jatkuvasti. Lähes melkeinpä kaikesta. Niihin aikoihin hiukseni olivat todella pitkät – ne lainehtivat reippaasti yli olkapäiden. Voi helkkari, hän inhosi sitä! Usein yhteiselo menikin riitelyksi ja niinpä vietin paljon aikaa pois kotoa.
 
Kesäisin se ei ollut vaikeaa, koska oli lämmintä ja muitakin frendejä ulkosalla pyörimässä, mutta muistan monet kylmät talvet kun hytisin keskustassa. Ja kun tuulet yltyivät julmimmiksi minulla oli pieni puhelinkoppi, josta soittelin mimmilleni – ja saatoimme puhua tuntikaupalla… Lopulta oli kuitenkin pakko mennä kotiin ja niinpä seisoa tönötin talomme edessä ja yritin tunkea hiuksiani kauluksen alle.
 
Tiesin, että hän odottaa keittiössä ja kun sitten lopulta hiivin ovesta sisään hän pyysikin minut heti luokseen. Ja ensimmäinen asia, jota hän aina kysyi oli: ”Mitä aiot tehdä elämälläsi?” Ja surkeinta asiassa oli, että en osannut vastata.
 
Muistan, kun jouduin kerran moottoripyöräonnettomuuteen.
 
Makasin vuoteessa reporankana ja hän järjesti parturin paikalle saksimaan hiukseni. Voi helvetti! Muistan sanoneeni, että inhoan häntä ja etten koskaan unohtaisi tätä. Ja sellaisina hetkinä hänellä oli usein tapana todeta: ”Enpä malta odottaa sitä hetkeä kun armeija saa sinut käsiinsä. Kun armeija saa sinut käsiinsä, he tekevät sinusta miehen – he leikkaavat tuon letin pois ja tekevät sinusta miehen!”
 
Ja tämä tapahtui vuonna -68 ja silloin naapurustossa oli paljon poikia, joita lähetettiin Vietnamiin.
 
Muistan hyvin, kun ensimmäisen bändini rumpali piipahti ovellani merivoimien uniformussaan. Hän oli hiton peloissaan ja kertoi, että oli menossa, mutta ei tietänyt minne. Ja moni lähti. Ja moni ei tullut takaisin. Ja monet, jotka tulivat takaisin eivät olleet enää samanlaisia.
 
Ja sitten tuli päivä, jolloin sain kutsun armeijan fysiikkatesteihin. Piilotin kirjeen vanhemmiltani ja ennen testejä karkasimme kavereiden kanssa ulos ja valvoimme kolme yötä putkeen. Testiaamuna olimme täysiä hermoraunioita! Hitto meitä pelotti, kun hyppäsimme sen inttibussiin kyytiin! Ja sitten minä menin ja minä epäonnistuin ja… (yleisö taputtaa, Bruce naurahtaa huvittuneena yleisön reaktiosta) Ei siinä ole mitään taputtamista!
 
Mutta muistan, kun lopulta palasin kotiin sen jälkeen. Olin ollut poissa kolme päivää ja löntystelin keittiöön, jossa vanhempani olivat. Isä tiedusteli, missä olen luuhannut ja minä selvitin, että kävin tekemässä intin fysiikkatestit ja etteivät ne huolineet minua… Ja hän sanoi: sepä hyvä.
 
 

 
 
 

Share
Voit kommentoida artikkelia jättämättä yhteystietojasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.