Arvojen ja rakkauden määrän totuudenhetki löytyy kärsimyksen kestämisestä

/
Share

 
On helppoa omata arvoja, jos ne eivät maksa mitään. On helppoa väittää itsellensä tekevänsä asioita, joita rakastaa vielä silloin kun siitä ei joudu kärsimään. Piinaukset paljastavat, kuinka paljon oikeasti on valmis maksamaan (ajassa tai rahassa) rakkautensa ja arvojensa tähden. Kun valitun tien lunnaat tulevat maksuun. Korkoineen. Ja siinähän se houkutus sitten on: unohtaa arvonsa, jättää lunnaat maksamatta, jatkaa matkaa – väittää itselleen, että ”se oli vain yksi kerta”.
 
Terveyden hinta on kuri.

Intohimon hinta on työ.

Luottamuksen hinta on totuus.
 
Kuulostaa kurimukselta, mutta kurittomankin on opittava. Kuulostaa ankaralta ja sitä se onkin.
 
Pahinta on, että kaiken työn takana ei välttämättä ole yhtään mitään. Uurastus voidaan sijoittaa riskittömän ja riskillisen janalle ja mitä riskillisempää hommaa, sitä suuremmalla mahdollisuudella homma epäonnistuu. Eikä menetys ole aina opitun opetuksen arvoinen, vaikka näin monet viisastelevatkin. Tyhjyys täyttää mielen, muistaa Leinon säkeet joissa: ”Pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu/ jää punajuova: kauneuden voimaton kaipuu”
 
Surullista, mutta ei sitä tarvitse sen enempää synkistellä. Elämä on luopumista, kuten kirjoitin täällä. Surutyö tärkeintä työtä. Kärsimyksellä maksettava taivaspaikka. Ja Oshon totuus tuo kuitenkin aina lohtua: ”Älä sure. Kaikki mitä menetät tulee luoksesi toisessa muodossa.”
 
 

Share
Voit kommentoida artikkelia jättämättä yhteystietojasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.